Ruokailu

Ruokailu Kalle’s Innissä on aivan erilaista kuin useimmissa muissa paikoissa. Olemme ylpeitä voidessamme esitellä paikallisia erikoisuuksia, gourmet-elämyksiä, joita ei löydy mistään muualta. Valmistamme kaikki ruoat itse alusta loppuun ja vältämme massatuotteita, joita on tarjolla useimmissa ravintoloissa. Taitavan paikallisen kokkimme valmistamia herkkuja kannattaa matkata maistelemaan kauempaakin.


Monien ruokalajiemme perustana on paikallinen kala, esim. silakka, siika, ahven ja lohi. Liharuoissa keskitymme lampaaseen, hirveen ja poroon. Kalle’s Innin ympäristössä kasvaa tyrnimarjaa kukaties eniten maailmassa. Lisäksi alueelta löytyy runsaasti mustikkaa ja mustatorvisientä, jotka ovatkin keittiössämme tärkeitä raaka-aineita.


A la Carte -annosten lisäksi meillä on tarjolla erikoismenuita, esim. saaristolaispöytä, joka on äärettömän suosittu, paikallisia herkkuja notkuva noutopöytä. Kokeile vaikkapa omaa Kota-menutamme, siihen kuuluu alkupalana mustatorvisienikeittoa, pääruokana Kodassa avotulella loimutettua lohta sekä maukkaana jälkiruokana creme brueta ja lakkahilloa. Vaihtoehtoisesti voimme tarjota fondueta Majakassa tai vuodenajan niin salliessa järjestää perinteiset rapujuhlat.